Joulun alla Larko oli jäädä puhelinmottiin viikonlopuksi, kun puheajan lataus Internetin kautta vei kyllä rahat tililtä, mutta ei lisännyt puheajan saldoa. DNA korjasi kyllä mokansa ylimääräisellä bonuksella. Seuraavalla viikolla ladattu 20 euroakin ilmestyi Larkon saldoon.
Tasan neljä viikkoa myöhemmin (eilen 16.1.2004) Larko yritti jälleen ladata puheaikaa Internetin kautta. Tällä kertaa lataussivulla oli luettavissa seuraavaa: "Palvelu on tilapäisesti poissa käytöstä. Valitettavasti etsimäsi palvelu on tilapäisesti poissa käytöstä. Ole hyvä ja yritä myöhemmin uudelleen. Pahoittelemme häiriötä. Terveisin, DNA".
Tästä jo tuli sangen spontaanisti muutama kysymys mieleen. Onkohan puheajan lataus Internetin kautta ollut poissa käytöstä koko tämän neljän viikon ajan? Milloinkahan puheaikaa saisi taas ladata Internetin kautta? Mistä ihmeestä tämmöinen häiriö mahtaa johtua?
Asiakaspalvelun puhelinnumerossa oli ruuhkaa. Pienen jonottamisen jälkeen automaatti vihjaisi, että kysymyksiä voi esittää sähköpostitsekin. Tämä oli Larkon mielestä hyvä ehdotus.
Vastaus tuli tänä aamuna. Palveluneuvoja Petri Halonen kertoo, että "latauspalvelun kanssa on viime aikoina ollut erilaisia
ongelmia". Palvelua korjataan, josta syystä se on tällä hetkellä tyystin pois käytöstä. Normaaliin päiväjärjestykseen pyritään palaamaan mahdollisimman pian, mutta tarkaa päivämäärää ei tällä hetkellä voi luvata.
On tietysti hyvä, että DNA on estänyt toimimattoman latauspalvelun käytön eikä enää narraa asiakkaita siirtämään tililleen rahaa. Sekin on hyvä, että operaattori avoimesti tunnustaa, että jotain on pahasti pielessä. Sen sijaan olisi luottamuksen säilymisen kannalta erinomaisen hyvä, jos avoimesti kerrottaisiin sekin, mikä pöpö serverissä oikein mellastaa ja miten se on sinne päässyt. Tästä Larkon saamassa vastauksessa ei ole sanaakaan.
Koska Larkolla on tällä hetkellä sen verran puheaikaa jäljellä, että lataaminen ei ole aivan yhtä välttämätöntä kuin neljä viikkoa sitten, Larko odottelee rauhassa viikon pari. Jos sen sijaan silloinkaan puheaikaa ei voi ladata Netin kautta, täytyy jo harkita uudelleen, nauttiiko DNA enää Larkon luottamusta. Ainakin pitäisi saada vähän tarkempaa tietoa vian taustasta, laadusta sekä siitä, millaisin toimenpitein sitä yritetään korjata ja miksi se kestää näin kauan.
LISÄTTY 17.1.2004 klo 15.25:
Ylläolevan kirjoituksen julkaisemisen jälkeen lähetettyyn kommenttipyyntöön tuli Petri Haloselta seuraava lyhyt ja ytimekäs kommentti: "Tarkemmat viat ovat yrityksen sisäistä tietoa." Niin paljon siis siitä avoimuudesta ja luottamuksesta!
Lue myös:
DNA mokasi ja paikkasi