Päinvastoin kuin Euroopan Unionin joulukuisessa Kööpenhaminan huippukokouksessa ei juhanuspyhinä Thessalonikin lähellä Kreikassa pidetyssä eurojohtajien tapaamisessa tehty juurikaan oleellisia päätöksiä. Kreikan puheenjohtajuuden aikana EU:n toiminnan painopiste olikin pysyvien rakenteiden ulkopuolella, perustuslakiluonnosta valmistelevassa konventissa. Konventissa puoliväkisin läpi runnottu perustuslakiluonnos lähetettiin jatkokäsittelyyn hallitusten väliseen konferenssiin.

Larkolle on jäänyt vaikutelma, että Euroopan Unionin perustuslakia valmisteltaessa on väitelty intohimoisesti piirakan kuoren väristä ja muodosta kiinnittämättä riittävästi huomiota piirakan täytteeseen eli sisältöön. Sitä symbolisoi erinomaisesti Viron pääministerin Juhan Partsin haastattelu Viron TV:n juhannuspäivän uutislähetyksessä. Partsia Thessalonikissa haastatellut toimittaja Indrek Treufeldt kysyi, onko pääministeri tyytyväinen perustuslakiluonnokseen. Juhan Parts vastasi kehumalla taivaisiin sitä historiallista seikkaa, että oli ensimmäistä kertaa saanut vastaanottaa vironkieleen tulkitun EU:n virallisen dokumentin. Treufeldtin piti muotoilla kysymyksensä uudelleen saadakseen tietää, mitä mieltä pääministeri on perustuslakiluonnoksen sisällöstä!

Luonnos runnottiin konventissa viime hetkellä puoliväkisin läpi suhteellisen yksimielisesti. Yksimielisyys on tässä yhteydessä todella suhteellinen käsite: sitä ei olisi ollut muodollisestikaan, jos konventin presidentti Valéry Giscard d'Estaing olisi päätösistunnossa antanut puheenvuoron Suomen hallituksen edustajalle, tohtori Teija Tiilikaiselle. Tiilikainen yritti moneen kertaan saada suunvuoroa ilmoittaakseen, että Suomen hallitus ei hyväksy perustuslakiluonnosta. Giscard d'Estaingille sellainen ilmoitus olisi ilmeisesti ollut kiusallinen. Niinpä hän päättikin olla huomaamatta, että Tiilikaisella oli asiaa. Suomen lisäksi ainakin Portugalilla ja Itävallalla oli varauksia perustuslakiluonnokseen.

Ehkä Suomen ei olisi kuitenkaan kannattanut vastustaa niin terävästi suurten ja pienten EU-maiden komprommissina hyväksyttyä perustuslakiluonnosta. Kyseessähän on piirakan kuori, ei sen sisältö. Mitä väliä on loppujen lopuksi sillä, onko Euroopan Unionilla presidentti vai ei, tai sillä, kuinka usein itse kukin jäsenvaltioiden ministereistä johtaa neuvoston kokouksissa puhetta? Ensin tulisi toki määritellä järkevästi unionin ja jäsenmaiden suvereenisuuden rajat. Mitä vähemmän unionin toimivallassa on kansalaisten elämään oleellisesti vaikuttavia asioita, sitä triviaalisempaa on kansalaisten kannalta, kuka missäkin kokouksessa istuu nuijan varressa. EU:n presidentiksi tuskin sentään valittaisiin ketään Silvio Berlusconin kaltaista hölösuuta!

Tämänhetkisessä Euroopan Unionissa toimivat enemmän tai vähemmän tyydyttävästi yhteinen talousalue, sisämarkkinat, valuuttaunioni, pääoman vapaa liikkuminen ja (Schengenin sopimusvaltioiden välillä) passivapaus sekä maatalouspolitiikka. Viimeksimainittu on tosin radikaalin alasajon tarpeessa, sillä nykyisellään se nielee leijonanosan EU:n budjetista. Näiden tehtävien täyttämisessä perustuslakikiistoilla ei ole mainittavaa merkitystä.

Euroopan Unionin perustamisen ideana oli aikanaan estää uuden sodan syttyminen unionin jäsenmaiden välillä. Tähän saakka tavoite on täyttynyt suurenmoisesti, mutta laajenevassa liitossa siihen ei riitä pelkät sisämarkkinat. Rauhan takaamiseksi tarvitaan nykyistä tasa-arvoisempia elämisen edellytyksiä koko Euroopassa.

Tasa-arvoiset elämisen edellytykset muodostuvat paljosta muustakin kuin asian materiaalisesta puolesta. Ihannetilassa jokaisella eurooppalaisella on oltava oikeus ihmisarvoiseen ja tasapainoiseen elämään turvallisessa ja puhtaassa ympäristössä. Siksi joistain asioista päättäminen on tarpeen siirtää kansallisvaltioilta unionin toimivaltaan. Unionin tulee harjoittaa yhteistä turvallisuuspolitiikkaa, ehkäistä alueiden ja ihmisten syrjäytymistä sekä esiintyä yhtenäisesti strategisissa suhteissa ulkopuoliseen maailmaan. Kansallisvaltioiden toimivaltaan tulee jättää sellaiset kysymykset, jotka eivät koske yhteisiä etuja.

Euroopan Unionin jäsenvaltioiden on käyttäydyttävä keskenään solidaarisesti. Unionissa ei saa olla ympäristöön muita välinpitämättömämmin suhtautuvia jäsenvaltioita, veroparatiiseja eikä rahanpesijäin ja huumeparonien turvapaikkoja. Työmarkkinoiden sääntöjä ja muita sosiaalisen vuoropuhelun osa-alueita on yhtenäistettävä minimitasolle: työvoiman hinta ei saa olla keskinäisen kilpailun väline.

Jos edellä kuvattu ihanteellisen Euroopan konsepti on jossain vaiheessa järjellisesti määritelty, voisi rakenteista kiistely olla nykyistä tarkoituksenmukaisempaa. Siinä tapauksessa olisi jo kansalaisenkin kannalta tärkeää, kuka tekee hänen nimissään päätöksiä euroelimissä. Niin pitkälle ei kuitenkaan päästä aivan pian, sillä tämänkaltaisista visioista puhuttaessa ei Euroopassa ole löydetty edes yhteistä kieltä, saati sitten yhteistä mieltä.

Thessalonikissa jäi jälleen ratkaisematta eräs itsessään toisarvoinen kiistakysymys, jota on lykätty eteenpäin jo useassa peräkkäisessä huippukokouksessa. Kyseessä on Suomen ja Italian kiista EU:n elintarvikeviraston sijainnista. Koska Italia kieltäytyy itsepäisesti sijoittamasta virastoa Helsinkiin ja Suomi yhtä jääräpäisesti Parmaan, elintarvikevirasto on aloittanut työnsä väliaikaisissa tiloissa ja kokoonpanossa Brysselissä. Larko antaa molemmille kiisteleville hallituksille ilmaisen neuvon, jota tosin Paavo Lipposen lienee mahdotonta ymmärtää: järkevämpi antakoon periksi! Europiirakasta puhuttaessa täyte on tärkeämpi kuin kuori, sekä symbolisessa että konkreettisessa merkityksessä.