Helsingin Sanomien mukaan (ks Hesarin artikkeli 19.4.2002) Eduskunnalle 19.4.2002 annettu hallituksen esitys uudeksi sananvapauslaiksi velvoittaisi verkkojulkaisuja nimeämään itselleen vastaavan päätoimittajan. Uusi laki korvaa lähes satavuotiaan painovapauslain ja vuoden 1971 radiovastuulain. Lakiesityksen mukaan netissä noudatettaisiin samoja sääntöjä kuin muissakin medioissa. Larko toteaa, että esitetyn kaltaista lakia olisi mahdotonta soveltaa käytännössä.

Larkoa esitetyt lainmuutokset eivät suoranaisesti koskisi, koska Larkon Internetissä julkaistut artikkelit sijaitsevat poikkeuksetta Suomen ulkopuolisilla palvelimilla. Jos joku haluaa ryhtyä käräjöimään Larkon kanssa Netissä jullkaistujen kirjoitusten johdosta, on se tehtävä niiden maiden lakien mukaan, joissa serverit sijaitsevat. Sellaisia maita ovat mm Viro, Ruotsi, Saksa, Ranska ja Yhdysvallat. Tässä onkin yksi ehdotetun lain ilmeisistä heikkouksista: Suomen Eduskunta ei voi säädellä ulkomailla ilmestyviä julkaisuja, vaikka niissä kirjoitettaisiinkin Suomen asioista suomen kielellä.

Toinen selkeä heikkous piilee siinä, että yksikään viranomainen ei pysty käytännössä surffaamaan ympäriinsä Netissä valvoakseen, josko siellä mahdollisesti olisi joku verkkojulkaisu, jota ei ole rekisteröity ja nimetty sille vastaavaa päätoimittajaa. Vaikka joku virkamies sellaisen Suomen palvelimella olevan julkaisun sattuisikin löytämään, on kyseenalaista, pystyttäisiinkö sen julkaisijaa panemaan lailliseen edesvastuuseen laiminlyönnistään, sillä Internetissä on käytännössä mahdotonta varmistaa kenenkään henkilötietoja. Jos kirjoitukset itsessään eivät sisällä mitään laittomuuksia, ei olekaan oleellista, kuka niitä todellisuudessa julkaisee, kunhan ei tee sitä luvatta kenenkään toisen tunnistettavissa olevan henkilön nimissä.

Kolmas hölmöys on siinä, että suurten portaalien keskustelu- ja chattisivuilla, joihin joka päivä kirjoitetaan tuhansia viestejä, ei yksikään päätoimittaja pysty valvomaan, onko siellä joukossa lain vastaisia kirjoituksia vai ei. Oikeusvaltiossa ei saa velvoittaa ketään vastaamaan sellaisista asioista, joihin asioanomaisella ei ole mahdollisuutta vaikuttaa. Painetussa mediassa tilanne on tietenkin toinen, koska siellä toimitus päättää siitä, mitkä yleisönosastoon lähetetyistä kirjoituksista julkaistaan. Nettijulkaisun toimittajalla sellaista mahdollisuutta ei ole. Hän voi korkeintaan jälkikäteen poistaa laittoman tekstin tai kuvan verkosta, jos sattuu sen havaitsemaan.

Viranomaisilla tuntuu jo lain valmisteluvaiheessa olleen pallo iloisesti hukassa. Helsingissä ilmestyvässä Alueuutiset-lehdessä 27.4.2002 Oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Ilari Hannula määrittelee lain tarkoittaman verkkojulkaisun siten, että sellaiseksi katsotaan Internetissä oleva julkaisu, joka ilmestyy "säännöllisesti aikakausjulkaisujen tapaan."

Hannulan lausunto osoittaa täydellistä tietämättömyyttä siitä, miten nettijulkaisut käytännössä toimivat. Esim Larkon julkaisuista on mahdotonta erottaa yksittäisiä numeroita, jota aikakauslehden tapainen säännöllinen ilmestyminen edellyttäisi. Esim tämä artikkeli kuuluu kokonaisuuteen Larkon Maailma. Larko julkaisee siinä artikkeleita suhteellisen säännöllisesti, mutta ne muodostavat yhden jatkuvasti täydentyvän kokonaisuuden. Hannulan määritelmän mukaan laki ei koskisi juuri yhtäkään nettijulkaisua!

Edellä esitetystä ei pidä tehdä sellaista johtopäätöstä, että Larkolla olisi jotain sitä vastaan, että nettijulkaisujen toimittajien tulee vastata sanoistaan. Päin vastoin, Larko kunnioittaa lehdistön eettisiä sääntöjä. Vastuu esim solvauksesta, lapsipornosta, tekijänoikeusrikkomuksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai muusta lainvastaisesta ilmaisusta on jo kirjoitettu muihin lakeihin. Niissä olevat teonkuvaukset koskevat myös Internettiä, joskin netissä niiden noudattamista on vaikeampi valvoa kuin esim painotuotteissa. Erillistä lainsäädäntöä Internettiä varten ei tarvita, varsinkin kun sitä on käytännössä mahdoton valvoa.

Lakiehdotuksen myönteisenä puolena voi pitää sitä, että lopultakin verkkojulkaisujen tekijät saavat osakseen ansaitsemaansa tunnustusta, joskin epäsuorasti ja negatiivisin tavoittein. Valtiovalta voisi tukea verkkojournalistien luovaa työtä eikä pyrkiä suitsemaan sitä. Jos Larkoa halutaan nimittää päätoimittajaksi, niin kyseessä on toki merkittävä ylennys. Artikkeleistaan Larko vastaa joka tapauksessa, tittelistä riippumatta.

Internetin sääntely ei ole onnistunut missään päin maailmaa. Erityisen ponnekkaasti sitä on yritetty tehdä Kiinassa. Edes siellä eivät viranomaiset ole aivan kokonaan onnistuneet estämään kansalaisten vapaan tiedon saantia. Jos Suomen viranomaiset haluavat viedä itsensä samaan kastiin kiinalaisten kanssa, niin siitä vaan! Siinä tapauksessa tosin on syytä lopettaa kaikki puheet vapaasta kansalaisyhteiskunnasta sekä uudesta tietoteknologiasta kansalaisten palveluksessa.