Pankkivaltuusto ehdottaa, että Suomen Pankkiin valitaan kaksi uutta johtajaa: Esko Aho ja Ilkka Kanerva. Julkisuudessa asiasta käyty keskustelu on kulminoitunut kahteen kysymykseen: tarvitaanko Suomen Pankkiin kahta uutta johtajaa, ja onko oikein nimittää sinne kaksi ansioitunutta poliitikkoa? Asian ratkaisee Tasavallan Presidentti Tarja Halonen, joka on tässäkin kysymyksessä pantu paljon vartijaksi.

Lain mukaan Suomen Pankin johokunnassa tulee olla vähintään kolme ja enintään viisi jäsentä. Keväällä jäsenmäärä pääsi eläkkeelle siirtymisen ja kuolemantapauksen johdosta putoamaan alle lakimääräisen minimin. Pankkivaltuusto ehdotti tuolloin kahden uuden johtajan nimittämistä, jolloin johtokunnassa olisi ollut neljä jäsentä. Presidentti Halonen oli kuitenkin keväällä sitä mieltä, että kolme jäsentä riittää ainakin aluksi. Niinpä presidenttti Pankkivaltuuston kannasta poiketen nimittikin Suomen Pankkin ainoastaan yhden johtajan, Sinikka Salon.

Maaperää uusien johtajien nimittämiselle on julkisuudessa pohjustettu valittelemalla, kuinka vaikeaa on saada johtokunnan kokouksia päätösvaltaiseksi. Päätösvaltaisuus edellyttää kolmen johtajan - eli tässä tapauksessa kaikkien - samanaikaista paikalla olemista. Kukaan ei ole sen sijaan väittänyt, että nykyiset johtajat eivät saisi kolmestaan varsinaisia työtehtäviään suoritettua. Se on varsin ymmärrettävää, sillä merkittävä osa Suomen Pankin perinteisistä tehtävistä on eurouudistuksen myötä siirtynyt Euroopan Keskuspankkiin.

Vaikka varsinaiset työtehtävät ehkä eivät edellyttäisikään johtajien määrän lisäämistä, saattaa hyvinkin olla paikallaan nimittää pankkiin neljäs johtaja, jotta kokousten päätösvaltaisuuden suhteen ei syntyisi ongelmaa. Neljän johtajan tulisi voida koordinoida matkustelemistaan siten, että ainakin kolme heistä voisi edes kokousten ajaksi ilmaantua työpaikalleen. Viides johtaja olisi jo turhan kallista lystiä, maksetaanhan näistä suhteellisen kevyistä sisätöistä peräti 80.000 markan (13.455 euron) kuukausipalkkaa.

Lain mukaan Suomen Pankin johtokunnan jäseneltä edellytetään tehtävän mukaista asiantuntemusta. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että varsinaisia pätevyysvaatimuksia ei ole. Viime kädessä nimittäjä eli Tasavallan Presidentti tulkitsee sitä, millaista asiantuntemusta tehtävän katsotaan edellyttävän. Väljästi tulkiten voisi väittää, että pätevyysvaatimukset täyttää kuka tahansa täysijärkinen luku- ja kirjoitustaitoinen kansalainen, jolla ei ole erityisiä vaikeuksia luetun ymmärtämisessä. Aikaisempi käytäntö on osoittanut, että jopa pahasti alkoholisoituneena voi ainakin jonkin aikaa suoriutua johtokunnan puheenjohtajankin tehtävistä.

On täysin ymmärrettävää, että Esko Aholla on hävittyjen presidentin vaalien ja Yhdysvalloissa vietetyn vaihto-oppilasvuoden jälkeen vaikeuksia motivoitua oppositiopuolueen puheenjohtajan ja kansanedustajan tehtäviin (ks Larkon keväistä artikkelia Eskon vaihto-oppilasvuosi päättymässä: ONKO KEPULLA KÄYTTÖÄ AHOLLE?). Epäilemättä Aho täyttää johtokunnan jäsenen asiantuntemukselle asetetut vaatimukset siinä missä kuka tahansa muukin täysijärkinen luku- ja kirjoitustaitoinen kansalainen. Entisenä pääministerinä Aholla on riittävä yhteiskunnallinen kokemus mihin tahansa korkeaan valtion virkaan.

Ilkka Kanerva on ollut kansanedustajana yli neljännesvuosisadan ja ministerinäkin pariin otteeseen. Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa tuskin on sellaista osa-aluetta, jota Kanerva ei tuntisi paremmin kuin omien taskujensa sisältöä. Suomessa ei liene ketään poliitikkoa, jolla olisi Kanervaa laajemmat ja monipuolisemmat sidosryhmien verkostot. Jos Ilkka Kanervan katsottaisiin olevan epäpätevä Suomen Pankkiin, ei sinne sitten hevillä pätevää johtajaa löytyisikään.

Vaikka Esko Ahon ja Ilkka Kanervan ansioita ei voikaan kiistää, on kokonaan toinen kysymys, onko oikein sijoittaa nykyisiin tehtäviinsä kyllästyneitä, vaikkakin erittäin ansioituneita poliitikkoja lievästi sanottuna hyväpalkkaiseen Suomen Pankin johtajan virkaan. Sekä Aholla että Kanervalla olisi halutessaan mahdollisuus väistyä vaikka heti huomenna julkisista tehtävistä ilman taloudellisia huolia. Siitä pitää kansanedustajien antelias eläkesääntö huolen. Suomen Pankin johtajaksi voisi nimittää vaikkapa jonkun luku- ja kirjoitustaitoisen pitkäaikaistyöttömän. Larkokin voisi olla tehtävään houkuteltavissa.

Presidentti Tarja Halonen on pantu tässäkin asiassa paljon vartijaksi. Hänen asemansa ei ole kadehdittava. Tekipä presidentti millaisen päätöksen tahansa, tulee se saamaan osakseen kirpeätä kritiikkiä. Sitä varten Halonen toki on virkaansa valittukin, että hän tekisi epämiellyttävät päätökset toimialaansa kuuluvissa monisäikeisissä kysymyksissä. Jo Paasikivi aikoinaan piti presidentin tehtäviä koiran virkana.