Anneli Jäätteenmäen rospuuttohallituksen ohjelmasta päästiin seteliselkärankaisten K-linjan keskustalaisten ja kansaa pettävien sosialidemokraattien välillä yksimielisyyteen yön hämärissä käydyissä kähminnöissä. Suomen kansa kyllä tietää, että tällaiselta hallitukselta jäävät rötösherrat ja -rouvat kiinni panematta. Larko ei hyväksy sellaista pelin politiikkaa, jolle Jäätteenmäen rospuuttohallitus rakentuu. Suomessa ei ole enää puolueita, joilla olisi rehellinen ja kansaa puolustava linja: tässä tulee oikein vanhaa Vennamoa ikävä!

Kriittiselle äänestäjälle oli erinomaisen tuskallista ja vaikeaa tehdä valinta vuoden 2003 maaliskuun eduskuntavaaleissa. Noissa vaaleissahan valittin perustuslain hengen ja kirjaimen mukaan 200 kansanedustajaa, joiden tehtävänä on valtiopäivillä edustaa Suomen korkeinta vallankäyttäjää, kansaa. Kun hallituksen tulee sen saman perustuslain mukaan nauttia Eduskunnan luottamusta, pitäisi sen siis nauttia kansankin luottamusta. Kansalla ei kuitenkaan äänestäessään ollut tietoa siitä, mille pohjalle hallitus aioittiin muodostaa.

Vaalipäivän jälkeisenä aamuna vastasi yksi parlamenttiin valitusta 200 vallankäyttäjästä, (jonka nimi ei tässä yhteydessä ole oleellinen), Larkon onnitteluun harmittelemalla, että kaikkiin ryhmiin tuli valituksi hirvittäviä populisteja. Tulihan niitä, mutta kuten Larko tuolloinkin kommentoi, saavat vallanpitäjät kyntää sitä, mitä kylvävätkin. Kun oikeaa demokratiaa ei ole, kanavoituu kriittisten äänestäjien tyytymättömyys helposti populismivoittoiseksi äänestyskäyttäytymiseksi.

Demarit ja Kepu esiintyivät vaalikampanjan aikana ikään kuin toisensa pois sulkevina vaihtoehtoina. Kun vaaleja markkinoitiin pääministerivaaleina, sisältyi siihen rivien välissä vihjaus, että pääministerikilvan häviävä puolue jäisi oppositioon. Vaalit päättyivät tässä mielessä käytännöllisesti katsoen tasapeliin. Keskustasta tuli toki suurin puolue, mutta kahden suurimman välinen ero oli minimaalinen. Hallitus olisi toki voitu muodostaa kumman tahansa johdolla toisen jäädessä oppositioon.

Demokratian kannalta olisi oleellisen tärkeää, että kansa äänestäessään tietäisi, mistä äänestetään ja mitä yhden tai toisen puolueen äänestämisestä seuraa. Tämä reunaehto ei näissä vaaleissa toteutunut, koska vaihtoehdot salattiin ennen vaaleja. Vaalien jälkeiset hallitusneuvottelut ovat siten silkkaa pelin politiikkaa; demokratiasta puhuminen on tässä yhteydessä kansan kusettamista.

Larko ei ihmettele ollenkaan, että niinkin moni parlamentaarikko sai valtakirjansa vaihtoehtojen puutteeseen turhautuneiden kansalaisten protestiäänillä. Oltakoon vanhasta Vennamosta mitä mieltä tahansa, ikävä häntä tässä väkisinkin tulee. Toki Veikko oli kaikkien populistien isä, mutta olipa hänenkin sanomassaan vähintään toinen puoli totta: vaihtoehdot puuttuivat tuolloin ja puuttuvat nytkin.

Perustuslain mukaan Suomi on kaksikielinen maa, jonka kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Larko on kuitenkin jo kauan ihmetellyt, missä perustuslain pykälässä on säädetty, että Ruotsalaisen Kansanpuolueen on aina ja kaikissa olosuhteissa oltava hallituksessa. Pelin politiikkaa sekin!

Lue myös Vaalitulos alleviivaa demokratiavajetta