|
Larkolla oli eilen (14.5.2002) kokemus, jota ei hevin
soisi vihamiehelleenkään. Sattuneesta syystä piti Telian
etumaksuliittymän SIM-kortti uusia. Odottavan aika on aina
pitkä, mutta kun kortin rekisteröimiseen kuluu luvatun puolen
tunnin asemesta neljä ja puoli, on kärsivällisyys
koetuksella.
Larko vaihtoi joulun
alla Soneran GSM Easy -etumaksuliittymänsä Telian vastaavaan
City-liitymään. Pääasiallinen syy vaihtoon oli se,
että ei tuntunut mielekkäältä puhua Suomen
kalleimmalla minuuttihinnalla: Telia Cityn minuutti maksoi vain
kolmasosan Soneran taksasta. Lisäksi oli
käsittämätöntä, että Soneran
etumaksuliittymässä oli rajoitettu rankasti numeroita, joihin
oli luvallista soittaa tai lähettää
SMS-tekstiviestejä. Larko tosin ei erityisesti kaivannutkaan
mahdollisuutta käyttää erilaisia sikakalliita
0700-alkuisia palveluita, mutta kun taksiakaan ei saanut soittaa silloin
harvoin, kun siihen olisi ollut tarvetta, tuntui asia liian
byrokraattiselta: puheluistahan maksetaan sentään
etukäteen!
Larko on viiden
kuukauden käyttökokemuksensa perusteella Telia Cityyn varsin
tyytyväinen. Halvempien hintojen lisäksi miellyttää
se, ettei tekstiviestejä varten tarvitse ladata saldoa eri tilille,
kuten kilpailijalla. Jos haluat lähettää Soneran
liittymästä yhden SMS:n, tulee sen hinnaksi latauslipukkeen
hinta 20 euroa, sillä yli jäänyttä saldoa et voi
käyttää puhumiseen.
Lisäksi Telialla
on jo parin kuukauden ajan ollut mahdollista ladata saldoa netin kautta
pankkitililtä, mikä on erityisen kätevää. Ei
tarvitse juosta kioskille ostamaan raaputusarpaa, jonka kilometrin
pituinen numerosarja lähes aina tulee näpyteltyä
väärin. Netin kautta saa myös valita haluamansa
lataussumman: pienin 10 ja suurin 100 euroa. 20 eurosta
ylöspäin lisääntyy puheaika ladattua summaa hiukan
enemmän.
Etumaksuliittymiin ei
kuulu roaming-mahdollisuutta ulkomailla liikuttaessa. Virossa usein
käyvä Larko on ratkaissut asian siten, että vaihtaa
keskellä Suomenlahtea puhelimen sisuksiin virolaisen EMT:n
etumaksullisen SIM-kortin. Telian kortti on Viron puolella visusti
lompakossa. Kun vuosikausiin ei satu mitään suurempaa
onnettomuutta, pitää jo tilastollisestikin ennemmin tai
myöhemmin jonkun takaiskun osua kohdalle. Larkolta varastettiin
viikko sitten lompakko ja sen mukana tietenkin Telian SIM-kortti!
Onneksi Telian
etumaksuliittymään kuuluu mahdollisuus halutessaan
rekisteröityä asiakkaaksi. Ja mikä vielä
tärkeämpää, onneksi Larko Teliaan
siirtyessään älysi rekisteröityä!
Rekisteröitynyt asiakas saa nimittäin kohtuullista korvausta
vastaan (8 euroa ja 25 senttiä) varastetun SIM-kortin tilalle
uuden. Edes ladattu puheaika ei katoa minnekään
(edellyttäen tietenkin, ettei ole niin typerä, että
säilyttää SIM-kortin PIN-koodia samassa paikassa kortin
kanssa).
Larko otti eilen
asiakseen hoitaa SIM-kortin vaihdon kerralla kuntoon. Pikku juttu,
ajatteli Larko, käväisen Itäkeskuksessa ja sitten ei kun
soittamaan! Eipä olisi juuri pahemmin voinut erehtyä!
Telian
Itäkeskuksen myymälä avataan aamukymmeneltä, kuten
muutkin kauppakeskuksen liikkeet. Larko oli paikalla kello 10.30. Tiskin
luona vuoroaan odottamassa pieni mutta sinnikäs joukko asiakkaita,
joita palvelemassa yksi ylityöllistetty nuorimies. Lomakkeita
täytellään, liittymiä aukaistaan ja suljetaan,
välillä kysytään puhelimitse
pääkonttorista neuvoa.
Larkon vuoro koittaa
kello 10.50. Se jää lyhyeksi. Larko saa tietää,
että Itäkeskuksen kautta tilattaessa SIM-kortti tulee parissa
päivässä postitse kotiin. Se ei ollut suinkaan Larkon
tarkoitus: puhelinta pitää päästä
käyttämään jo samana päivänä.
Hermonsa harvinaisen hyvin hallitseva nuorimies tiskin takana opastaa
Larkon Forumiin, jossa sijaitsevassa palvelupisteessä asia
hoidettaisiin heti. Siispä sinne!
Forumissa ei ole aivan
yhtä pitkä jono kuin Itäkeskuksessa, mutta aivan
riittävä kuitenkin. Ns. asiakaspalvelupisteessä
työskentelee yksi tehokkaaan oloinen rouva, jolla vilskettä
riittää. Samaan aikaan myyntitiskillä on kaksi
asiakaspalveluhenkilöä, joilla tahti on huomattavasti
inhimillisempi: asiakkaita käy harvakseltaan erilaisilla ostoksilla.
Kun Larko
pääsee asiaansa toimittamaan, selviää, että
saldoa on pari euroa vähemmän kuin uuden SIM-kortin hinta 8,25
euroa. On suoritettava lataus. Koska nettiä ei ole
käytettävissä, pitää Larkon käydä
myyntitiskillä ostamassa 20 euron latauslipuke, jonka rouva
näpyttelee tietokoneelle. Sen jälkeen hän
vähentää Larkon saldosta uuden SIM-kortin hinnan ja
syöttää kortin numeron koneelle. Larko saa uuden PIN- ja
PUK-koodin sekä tiedon, että puhelin toimii noin puolen tunnin
kuluttua. Larko varmistaa vielä, että kuuli oikein: siis
puolen tunnin? Saatuaan vahvistuksen Larko poistuu
tyytyväisenä Forumista noin klo 11.30.
Sattumalta Larkon
nuorempi sisar on samana aamuna saanut tiedon, että hänen
gradunsa on hyväksytty erinomaisella arvosanalla. Larko
tietää, että tuore maisteri on parhaillaan yliopistolla
käymässä. Mielessä käy ajatus mennä
puoleksi tunniksi baariin istumaan ja soittaa sen jälkeen sisarelle
kutsuen tätä juomaan tuopillinen valmistujaisjuomaa. Onneksi
Larko kuitenkin luopuu ajatuksesta ja suuntaa kulkunsa takaisin
Itä-Helsinkiin.
Klo 12.15 Kontulan
ostarilla puhelimen näytöllä yhä vielä
"SIM-korttia ei ole rekisteröity". No, ehkä ei ehtinyt aivan
puolessa tunnissa, ajattelee Larko ja sulkee puhelimen. Larko käy
kaupoissa ostoksilla ja ehtii kotiin kello 13.00. Puhelin
päälle ja uusi PIN sisään: ei
vieläkään! Tässä vaiheessa Larko alkaa hieman
huolestua. Onko jokin ehkä mennyt pieleen?
Uusi tarkastus kello
13.30. Nyt Larkoa jo selvästi vituttaa. Jos puoli tuntia
osoittautuu tunniksi, se on vielä
ymmärrettävää, mutta kaksi on jo liikaa! Kello 14.00
Larko yrittää näppäillä puhelimeen Telian
asiakaspalvelunumeron 0800 414 041, mutta näyttö herjaa,
että ainoastaan hätäpuhelut ovat mahdollisia.
Tämä menee jo yli hilseen. Palvelunumero on maksuton, ja
koneessa on Telian kortti, olkoonkin että vielä
rekisteröimätön. Miksi ihmeessä operaattorin kortti
ei mahdollista soittamista operaattorin omaan maksuttomaan numeroon,
josta asiaan olisi saatavissa selvitys?
Larko lähtee
tervehtimään vanhaa äitiään, jonka
lankapuhelimesta yhteys Teliaan onnistuu. Asiakaspalvelu vastaa,
että järjestelmä on tällä hetkellä
kuormitettu. Päätteeltä kyllä näkyy, että
Larkon kortti on vaihdettu ja asia kaikin puolin kunnossa, mutta tieto
siitä ei ole päivittynyt järjestelmään. Larko
saa tietää, että varmasti puhelin toimii vielä illan
kuluessa.
Tämä
herättää joukon kysymyksiä. Ei suinkaan SIM-korttien
tietoja näpytellä tähän ihmeelliseen
järjestelmään yksitellen? Se näpyttelyhän
tapahtui jo aamupäivällä Forumissa! Kun kerran asian
oikea laita näkyy asiakaspalvelun päätteellä, kuinka
kauan voi kestää ennen kuin tieto siitä välittyy
kaikille Telian tukiasemille, joihin puhelin SIM-kortin kautta on
yhteydessä? Miten usein järjestelmää
yleensäkin päivitetään?
Juotuaan pullakahvit
äidin kanssa (ja tarkastettuaan tilanteen pariin kertaan siinä
sivussa) Larko palaa kotiinsa. Kello 16.08 Larko tekee jälleen
käynnistysliikkeen. Ja katso! Sesam aukeneekin. Ruudulla
näkyy Telian tunnus, ja hetken kuluttua puhelin
päästää tutun äänen tekstiviestin
saapumisen merkiksi.
Larkoa ei
niinkään harmita se, että SIM-kortin
rekisteröitymistä piti odottaa neljä ja puoli tuntia,
vaikka se onkin käsittämättömän pitkä
aika. Jos Larkolle olisi heti alkuun kerrottu, että puhelimen
käyntiin saaminen voi kestää
iltamyöhäänkin, kuten puhelimessa kerrottiin, olisi asia
ollut huomattavasti siedettävämpi. Nyt sen sijaan sanottiin,
että puoli tuntia ja sillä selvä. Se vituttaa!
Entäpä, jos
Larkolle ei esimerkiksi olisi latauslipukkeen ostamisen jälkeen
jäänyt käteistä rahaa. Kännykkään voi
tunnetusti nykyisin tilata tekstiviestillä metrolipun. Puolen
tunnin odotus kotiin pääsemiseksi olisi ollut hyvinkin
kohtuullinen. Mutta kun luvataan puoli tuntia, ja meneekin neljä ja
puoli! Kyllä olisi aika tullut pitkäksi keskustassa.
Luettuaan saapuvia
tekstiviestejä ja kuunneltuaan, mitä vastaajaan oli kertynyt,
Larko lähetti muutamalle kaverille seuraavan viestin:
Puolen tunnin lupauksen
antoi mulle Teliamme.
Neljän tunnin odotuksen
jälkeen vasta kellostamme
ajanoton aloitamme.
Nysse futaa, tekee gutaa! |
Tasapuolisuuden vuoksi
lue myös Telian asiakaspalvelu
skarppaa
|