Euroopan Unionin hallitusten välinen konferenssi aloitti työnsä viikonvaihteessa Roomassa. EU:n puheenjohtajamaan Italian kunnianhimoinen tavoite oli alunperin perustuslaillisen sopimuksen hyväksyminen jouluun mennessä. Italia ja suuret jäsenmaat joutuivat kuitenkin antamaan tiukasta aikataulusta periksi, koska sen puitteissa ei olisi ollut käytännössä mahdollista käsitellä asiallisesti pienten jäsenmaiden muutosehdotuksia.

Valery Cisgard-Destaingin johtama EU:n perustuslakia valmistellut konventti päätti kesällä työnsä suhteellisen yksimielisesti. Perustuslaillisen sopimuksen luonnos runnottiin puoliväkisin läpi, ja useat pienten jäsenvaltioiden esittämät varaukselliset kannanotot lakaistiin maton alle. Saksa ja muut suuret jäsenmaat olivat aluksi sitä mieltä, että konventin ehdotukseen ei saa tehdä lainkaan muutoksia. Niin jäykkä suhtautuminen olisi kuitenkin epäilemättä kostautunut, sillä perustuslaillinen sopimus ei tule voimaan, jos kaikki jäsenmaat euvät ratifioi sitä.

Euroopan Unionin liittouttumattomissa jäsenmaissa, Itävallassa, Irlannissa, Ruotsissa ja Suomessa, on suhtauduttu epäilevästi EU:n yhteiseen puolustuspolitiikkaan. Larkolla on sellaiset kutinat, että varsinkin Ruotsi ja Suomi venkoilevat tässä asiassa ensisijaisesti sisäpoliittisista syistä. Molemmissa maissa kansalaisten enemmistö vastustaa tiukasti NATOa, vaikka sekä Suomi että Ruotsi ovat jo kauan käytännössä osallistuneet transatlantilliseen puolustusyhteistyöhön. On kaikin puolin järkevää ja tarkoituksenmukaista rakentaa tämän yhteistyön eurooppalainen pilari eli EU:n puolustuspolitiikka. Järkevää ei ole kuitenkaan ryhtyä kopioimaan NATOn rakenteita, koska ne toimivat erinomaisesti.

Viron pääministeri Juhan Parts kommentoi Roomassa, että Virolla on perustuslaillisen dokumentin suhteen kaksi tärkeänä pidettävää periaatetta. Partsin mukaan Viro vaatii ehdottomasti, että kaikilla jäsenvaltioilla on oltava oma komissaari. Lisäksi Viro ei suostu missään tapauksessa siirtämään vero- ja sosiaalikysymyksiä konsensusperiaatteen piiristä määräenemmistöllä ratkaistavien kysymysten joukkoon. Larkon mielestä kumpikaan kanta ei ole erityisen järkevä.

Täytäntäänpanovaltaa käyttävänä elimenä komission tulisi koostua viisaista ja taitavista eurooppalaisista eikä suinkaan jäsenvaltioiden edunvalvojista. Jälkimmäistä tarkoitusta varten Euroopan Unionissa on riittävästi muita toimivaltaisia elimiä. Komission työkyvylle ei ole eduksi, jos sen jäsenmäärä kasvaa; sen pitäisikin olla mieluummin nykyistä pienempi kuin suurempi. Tämä ei kuitenkaan Larkon mielestä ole erityisen tärkeä kysymys.

Sen sijaan Partsin toinen kannanotto on periaatteellisesti epäilyttävä. Se perustuu visioon Virosta veroparatiisina, jonka kilpailukyvyn turvaavat edelleenkin halpatyövoima ja sosiaaliturvan matala taso. Jos Viron hallitus ei aseta edes pitkän aikavälin tavoitteekseen saavuttaa sosiaalikysymyksissä EU:n minimitasoa, voidaan puheet kansallisesta sopimuksesta jättää omaan arvoonsa. Kansalaisyhteiskuntaa ei rakenneta lisäämällä eriarvoisuutta ja syrjäytymistä!

Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen reissaa ympäri Eurooppaa junttaamassa itseään mahdollisesti perustettavaan Euroopan presidentin virkaan tai ainakin komission puheenjohtajaksi. Larkolla on kunnia tuntea Lipponen henkilökohtaisesti liki kahden vuosikymmenen ajan. Juuri siitä syystä Larko suosittelee, että näihin virkoihin valittaisiin lähes kuka tahansa muu kuin Paavo Lipponen. Mutta jääköön se jonkun tulossa olevan kirjoituksen aiheeksi!

EU:n perustuslaillinen sopimus menee kiville, jos yksikin nykyisistä tai ensi vuonna liittyvistä jäsenmaista jättää sen vahvistamatta. Osassa jäsenmaista asia ratkaistaan suorastaan kansanäänestyksellä. Näin ollen olisi kaikin puolin järkevää käyttää hallitusten väliseen konferenssiin juuri niin paljon aikaa kuin on tarpeen todellisen yksimielisyyden saavuttamiseksi. Sanelun ja väkisin pikistämisen aika on ohi.

Lue myös: