Puolalaiset päättivät viime viikonvaihteessa liittyä Euroopan Unioniin. Samoin kuin Liettuassakin murehdittiin Puolassa, että kansanäänestys saattaa mennä nurin liian vähäisen osanoton takia, joskaan niin hullusti ei käynyt. Parlamentaarisessa demokratiassa kansanäänestys on kaksiteräinen miekka, jota tulee käyttää varovasti.

Parlamentarismin periaatteen mukaisesti kansa käyttää perustuslaillista valtaansa valitsemiensa edustajien välityksellä. Tästä seuraa, että tärkeät valtiolliset päätökset tulisi yleensä tehdä kansanedustuslaitoksessa. Kansanäänestykseen turvautuminen on jo itsessään merkki siitä, että parlamentti epäilee omaa pätevyyttään. Erityisen merkittävissä kysymyksissä on kuitenkin perusteltua kysyä poikkeuksellisesti kansan mielipidettä.

Kansanäänestyksen järjestämisen ensimmäinen edellytys on se, että asian pitää olla sen arvoinen. Kyseessä on oltava erittäin oleellinen periaatteellinen ratkaisu, joka määrittelee harjoitettavan politiikan suuntaa. Toisen luokan kysymysten alistaminen kansanäänestykseen olisi yhtäältä merkki parlamentin kyvyttömyydestä tehdä työtään, toisaalta tärkeän instrumentin väärinkäyttöä. Euroopan Unioniin liittyminen on sellainen tärkeä ja suuntaa määrittelevä kysymys, josta on mielekästä päättää kansanäänestyksellä.

Kansanäänestyksessä kansalle esitettävän kysymyksen tulee olla selkeä. Sen on oltava yksiselitteisesti ymmärrettävissä, ja kysymykseen pitää voida vastata selkeästi kyllä tai ei. Samoin tulee tietää tarkasti etukäteen, millaiset seuraukset puoleen tai toiseen tehdyllä päätöksellä on.

Ruotsissa järjestettiin vuonna 1980 kansanäänestys ydinenergian käytöstä. Äänestäjille esitettiin kolme vaihtoehtoa. Jokainen vaihtoehto koostui kaksisivuisesta ympäripyöreästä tekstistä. Ensimmäisen ja toisen vaihtoehdon tekstien ensimmäiset sivut olivat keskenään sana sanalta samat, semanttisia eroavaisuuksia oli toisen sivun tekstissä. Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa: kansanäänestys ei antanut selkeätä tulosta, koska yksikään kolmesta vaihtoehdosta ei saanut enemmistöä taakseen. Epämääräisen äänestystuloksen lisäksi vaihtoehdot itsessään olivat niin ymmyrkäisesti kirjoitetut, että kansanäänestystä voi käyttää verukkeena millaisten päätösten tekemiselle tahansa. Tämä oli suurenmoinen esimerkki siitä, kuinka kansanäänestystä ei pidä järjestää. Ruotsalaisilta tosin ei voine parempaa odottaakaan! (Lue artikkeli Kärnkraft - för miljöns skull Ruotsin ydinvoiman kannattajien kotisivuilta)

Huolimattomasti käytettynä kansanäänestyksen tulos voi suorastaan yllättää vallanpitäjät. Mielipidetiedustelujen mukaan virolaisten enemmistö kannattaa EU:hun liittymistä. Gallupit tietävät myöskin kertoa, että virolaisten enemmistö kannattaa kuolemantuomiota, vaikka se poistettiin rikoslaista jo vuosia sitten. Jos siitä asiasta olisi aikoinaan järjestetty kansanäänestys, ei Viro voisikaan liittyä Euroopan Unioniin, koska EU ei hyväksy jäsenekseen yhtään valtiota, jossa kuolemantuomio on käytössä. Onkin nimenomaan parlamentin asia olla tietoinen tämänkaltaisista sidoksista ja huomioida ne ratkaisuissaan. Vastuuntuntoinen parlamentti ei voi järjestää kansanäänestyksiä, jotka voisivat johtaa niinkin ristiriitaisiin päätöksiin.

Puolassa, Liettuassa ja monessa muussakin maassa edellytetään, että vähintään 50% äänioikeutetuista kansalaisista osallistuu kansanäänestykseen, muussa tapauksessa äänestys on mitätön. Sellainen menettely on jo demokratian kannalta vaarallinen, koska siten annetaan fatalisteille passiivisen vastarinnan aseet käteen. Demokratiaan kuuluu periaate, että poissaolijoiden on tyytyminen läsnäolijoiden tekemiin päätöksiin. EU:n kannattajilla oli ylivoimainen enemmistö sekä Puolassa että Liettuassa. Larko ei ymmärrä lainkaan, miksi huomattava osa Euroopan Unionin kannattajista ei vaivautunut uurnille, vaikka tiesivät, että kansanäänestys voi sen seurauksina mennä kiville.

Demokratia on huono hallintsemisen muoto, mutta parempaakaan ei toistaiseksi ole keksitty. Kansanäänestysten järjestämisessä tulee aina huomioida, että kansa tekee aina ratkaisunsa sillä viisaudella, minkä luonto on itse kullekin suonut. Siitä syystä tulee aina harkita tarkoin, mitä ja miten kansalta kysytään, jos kysytään. Väitetäänhän toki, että kansan ääni olisi suorastaan jumalan ääni.